Tietoa minusta

Sain lapsena kasvaa paikassa, jossa eri maista tulleet ihmiset elivät sulassa sovussa. Uskoit tai et, se paikka oli ja on yhä Costa del Sol.

Minusta ei koskaan tuntunut oudolta, että naapurini Katrina oli suomalainen tai että yksi parhaista ystävistäni oli kotoisin Münchenistä.

Opin saksaa kolmevuotiaasta asti, sillä se oli koulukieleni Marbellan saksalaisessa koulussa.

Viihdyin siellä, vaikka bussimatka kesti välillä yli tunnin suuntaansa (ei se niin kamalaa ollut: kun aloin saada läksyjä, tein ne matkalla ja pystyin sen jälkeen keskittymään tennikseen, joka oli toinen intohimoni).

11-vuotiaana toteutin yhden unelmistani: tein ensimmäisen matkani Espanjan ulkopuolelle.

Isoäitini, todellinen helmi ja aikaansa edellä, päätti, että menemme tapaamaan tätiäni, hänen tytärtään, joka asui Freiburgissa. 

Hän ei osannut saksaa, joten hän kutsui minut mukaansa ”kääntäjäksi”.

Menomatkalla käänsin ylpeänä kaiken tarvittavan, ja pääsimme mainiosti tätini luo.
Vietimme ihania päiviä perheen kesken, ja sain lisäksi ahmia apfelstrudelia niin paljon kuin jaksoin.

Paluumatkalla kuljimme kuitenkin Sveitsin ranskankielisen osan kautta. Ihmiset puhuivat todella outoa kieltä, joka kuulosti minusta hyvin väkinäiseltä ja jota en ymmärtänyt lainkaan. 

Se teki minuun suuren vaikutuksen.

Kun saavuimme lentokentälle, jokin meni pieleen.

En tiedä, oliko vika lipuissa vai halusiko virkailija vain kertoa, mitä oli syönyt aamiaiseksi. Tiedän vain, että olin hyvin turhautunut, kun en ymmärtänyt mitään.

Luulin, että olimme eksyksissä emmekä pääsisi koskaan takaisin Espanjaan.

Mutta isoäitini, joka oli kuten sanottu kullanarvoinen, alkoi puhua ranskaa silmää räpäyttämättä – ja hän sentään räpytteli silmiään jatkuvasti.

Olin sanaton ja ihailin ”Bubua” (kuten häntä aina hellästi kutsuin), joka aikoi pelastaa meidät tuosta barbaarien paikasta ja viedä meidät onnellisesti kotiin.

Paluumatkalla hän kertoi käyneensä lapsena ranskalaista sisäoppilaitosta Cestonassa, ja oli selvää, että hän pärjäsi kielellä hyvin.

Totta puhuen tunsin itseni hyödyttömäksi, eksyneeksi kieleen, jossa ei ollut mitään järkeä.

Niin paljon, että heti kotiin päästyäni vaadin itsepäisesti vanhempiani laittamaan minut ranskan tunneille, jotta en enää koskaan tuntisi itseäni avuttomaksi vieraassa maassa.

Tämän kieli-intohimon ja muiden kulttuurien uteliaisuuden ansiosta olen voinut matkustaa ja viestiä rajattomasti ympäri maailmaa.

Opiskelin kansainvälistä liiketaloutta ICADEssa (Madrid) ja ESB Business Schoolissa (Reutlingen).
Se oli vaikuttava kokemus, joka viitoitti tieni, kun olin työskennellyt KPMG:llä ja tuntenut, ettei se vastannut sitä, mitä sydämeni halusi.

Niinpä heti kun pystyin, aloitin toisen tutkintoni, kääntämisen ja tulkkauksen, Granadan yliopistossa.

Ja se johdatti minut siihen, mikä on nykyään lähes kaksi vuosikymmentä sitten perustamani yritys.

Mutta sitä ennen opiskelin Pekingin yliopistossa, jossa nautin täydellisestä uppoutumisesta kiinalaiseen kulttuuriin.

Intohimoni kung fuhun oli niin suuri (olin harjoitellut sitä tosissani useita vuosia), että ICO tarjosi minulle stipendin opiskella Kiinan parhaassa yliopistossa.
Sen jälkeen jäin vielä vuodeksi, kunnes kiinalaisen yhteiskunnan hulina kävi minulle liikaa – ulkomaalaisten kesken ilmiö tunnetaan nimellä ”pekinazo” – ja palasin Espanjaan.

Sieltä sai alkunsa se, mikä on tänään Learndix Language Experts.

Teen yhteistyötä yli kahdensadan kieliammattilaisen kanssa: kääntäjien, tulkkien, valmentajien, opettajien ja au paireiden. Mukana on huippuasiantuntijoita jokaiselta alalta.
Toimipisteemme ovat Madridissa, Málagassa ja Frankfurtissa, ja ratkaisemme kielihaasteita koko maailmalle.